sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Marraskuussa kaksi ulos, yksi sisään ja viittä lisää

Marraskuusta muodostuikin Sijoitus Oy:lle melko aktiivinen kuukausi. Loppukuusta Shareville-salkulle kilahti kolmas tähti ja viimeisenä päivänä salkku teki vielä uudet ATH-lukemat. Hyvä niin.

Sijoitusstrategiani on toiminut toistaiseksi hyvin, mutta sen ongelma - mahdollisesti nyt ja aina - on, että yhtiön "todellisen" arvon arviointi on vaikeaa, koska en juuri tee omaa analyysiä yrityksistä. Olisi tavallaan yksinkertaisempaa, jos yritystä voisi ostaa tiettyyn kurssiin, siitä saisi korkean ja tasaisen osingon ja siitä voisi luopua koska vain samaan hintaan. Päätin nyt kuitenkin luopua kahdesta omistuksestani: Metsä Boardista ja DNB:stä

Ostin DNB:tä aikanaan, koska sen hinnassa oli useammankin tahon mielestä reippaasti nousuvaraa.
DNB oli yksi voitollisimpia sijoituksiani, n. +30%, mutta totta puhuen olin menettänyt kosketukseni siihen. Ongelmani oli, että kyseisen pankin suhteellinen osuus on pienentynyt sitä mukaa kun olen kasvattanut salkkuani. Näen asian niin, että ennen pitkää firmaa olisi pitänyt ostaa lisää jos siitä haluaa saada merkittävää kassavirtaa pitkällä tähtäimellä. Mutta koska minulla ei ole käsitystä firman varsinaisesta arvosta, päätin hankkiutua siitä eroon. Myyntihetkellä DNB oli myös Sharevillen Relaxin top myydyimmissä. Sain siis myyntivoittoa ja mielenrauhaa.

Metsä Boardin tilanne oli niinikään sellainen, että se oli ottanut ostohintaani nähden noin 30% nousun. Se oli myöskin myyntihetkellä Relaxin Suomen myydyimpien listalla - ja edelleen kolmantena. Suhteellinen omistus oli DNB:n luokkaa ja sen lisäksi inderesin tavoitehinta tuli ylitettyä. Päätin siis vapauttaa rahat muuhun käyttöön.

Molempien omistusten mutta eritoten Metsä Boardin osalta täytyy myöntää, että ajoitus ei onnistunut kovinkaan hyvin vaikka kotiutinkin makoisat voitot. Metsä Board on sittemmin jatkanut nousuaan vielä seitsemän prosenttia, DNB käväisi reilut kolme pinnaa myyntihinnan yläpuolella. DNB ei sinänsä kaduta, sillä sen arvosta minulla ei ole hyvää käsitystä, mutta Metsä Boardia olisi ehkä pitänyt miettiä tarkemmin. Joudun maksamaan Metsän myymisestä veroa, mikä tarkoittaa että maksan 1,26€*20% = 0,252€ per lappu. Olisi pitänyt tajuta odottaa, että ylihintaa on enemmän kuin 4 senttiä (vajaa prosentti) per lappu. Ensi kerralla sitten. Toisaalta kaikkia pääomia tarvittiin muihin tekemiini ostoihin. Mistä pääsemmekin seuraavaan osioon eli lisäyksiin.

Lisäsin Nokiaa, Restamaxia, Comptelia, Suomen Hoivatiloja sekä Verkkokauppa.comia.

Nokiaa sain napattua karvan alle 3,8 euron mikä oli (ehkä) vaihteeksi hyvin ajoitettu Nokia-osto sillä sen jälkeen palattiin nopeasti 3,9-4,0 euron tuntumaan. Nokia ostaa seuraavaksi miljardilla omiaan ja pikainen päässälasku kertoo, että 7,5 miljoonan euron päiväostoilla se tarkoittaa että lapulle on taattua kysyntää noin neljäksi kuukaudeksi. Lisäksi Nokian pamput ovat tankanneet firmaa henkilökohtaisesti isolla kädellä mikä kirvoitti Jukka Oksaharjulta seuraavan kommentin: "Nokian johto on tankannut miljoonilla kurssilaskussa. Johdon osakemyynteihin voi aina keksiä useamman selityksen, mutta ostoihin vain yhden." Pidän Nokiaa erittäin houkuttelevana, koska näen, että markkinat eivät katso vielä parin vuoden päähän. Nousua odotellessa päivän kurssilla irtoaa yli 4% osingot, joten ostohinnoissa ollaan edelleen. Toisaalta Nokia on salkussani olevista firmoista euromääräisesti eniten tappiolla oleva, joten minua saattaa olla turha kuunnella.

Restamaxin, Comptelin, Hoivatilojen sekä Verkkokaupan tilanteet olivat kaikilla sellaiset, että osuudet salkussa olivat suhteessa pienentyneet salkun kasvamisen myötä. Näen kuitenkin kaikissa hyvää nousuvaraa, minkä vuoksi päädyin lisäämään kaikkia. Hoivatiloja ilmaantui hiljattain Inderesin mallisalkkuun, joten sen lisääminen tuntui todella luonnolliselta. Verkkokaupan tavoitehinta nousi hiljattain, mikä toimi lopullisena lisäämispäätöksenä. Comptelin laskettelusta mainitsin jo aiemmin ja päätinkin joustaa 2 euron hintarajasta. Restamaxin osuus oli pienempi kuin muiden ja senkin tavoitehinnalle oli edelleen kymmenisen pinnaa nousuvaraa, joten päätin lisäillä sitäkin.

Uutena avasin position Taaleriin. Taaleria on Inderesin mallisalkussa ja nousuvaraa tavoitehintaan oli yli 20%. Taalerin tiedotus on niukempaa kuin monissa muissa yrityksissä ja kurssi olikin lasketellut kevään reilusti yli yhdeksästä eurosta aina hieman yli kahdeksaan euroon asti. Itse pääsin kyytiin 8,05€:n kappalehinnalla, eikä osake ole niin alas sulkenut tänä vuonna kertaakaan.

5 kommenttia:

  1. Minullakin on Metsä Boardia n. 35 % nousulla salkussa, kieltämättä on tehnyt mieli myydä kun on aika herkästi liikkuva osake. Mutta ne verot harmittavat.. tosin ainahan sitä voisi myydä vastapainoksi Nokiaa ja kuitata sopivasti tappioita ;)

    VastaaPoista
  2. Ajoituksessa on hyvin hankalaa tai mahdontonta osua nappiin. 30% tuotto lyhyessä ajassa on erinomainen. Sijoittamisessa pitäisi jokaisella ajan hetkellä valita mielestään paras sijoituskohde. Usein 30% nousun jälkeen sama ei ole enää paras. Hyvät perustelut on sinulla noissa luopumisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ajoittamisesta. Itse asiassa en edes tiedä miksi koen tarpeelliseksi kommentoida kirjoituksissani kauppojen ajoitusta millään lailla. Hauska info kai sinänsä.

      Olen samaa mieltä, että joka hetkellä pitäisi valita paras sijoituskohde. Itse olen oppinut ajattelemaan asian myös niin, että haluan pitää osan pääomasta jossain defensiivisessä jossa kuitenkin näkyy edes jonkin verran upsidea. Metsässä upsidea ei enää näkynyt. Valitettavasti vero toimii jonkinlaisena "kitkana", sillä se suosii holdaamista.

      Poista
  3. Taaleri on ollut itselle valitettavasti selkeä pettymys, onneksi positioni on pieni. Ps. Voinko päästä mukaan blogrolliisi niin ei tarvisi ihan itsekseen kirjoitella? ;)

    VastaaPoista