perjantai 24. marraskuuta 2017

Pimeiden iltojen pohjaonget

Viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt kokonainen kuukausi. Syy tähän on henkilökohtaiset kiireet - aikaa sijoitusmaailman ylenpalttiseen äimistelyyn ei ole tahtonut jäädä. Täysin vailla tapahtumia ei tämäkään jakso ole, joten ajattelin että nyt olisi sopiva aika purkaa lastia.

Toissakerralla puhuin tilaisuudesta, joka aukesi ystäväni työpaikalla konsultoinnin merkeissä. Hommat alkavat huomenissa ja teimme sopimuksen sadasta tunnista mikä merkitsee sangen tyydyttävää rahasummaa. Tämän "joulubonuksen" myötä käteisvaroja on sen verran, että päätin ostella suunniteltua enemmän osakkeita.

Em. kirjoituksessa makustelin ajatusta, että myisin Entrani tai Novoni pois. Päädyin kuitenkin pitämään molemmat, sillä yhtiöt tuntuvat olevan erinomaisessa iskussa. Voi olla että annan lapujen maata salkussa hamaan tulevaisuuteen, vaikka etenkin Entra-position paino saattaa kutistua reippaastikin salkun kasvaessa.

Tiputin myös ajatuksiani muutamasta osakkeesta joita haluan lisätä. Viime kerran jälkeen olenkin tankannut maininnoistani peräti kolmea. Ensimmäisenä lisäsin verkkistä. Q3-raportin jälkeen nähtiin negatiivinen reaktio, jonka yhteydessä kasvatin possaani noin kolmasosalla. Vaikka tulosnäkymissä onkin lyhyellä tähtäimellä toivomisen varaa, näen Turun suunnalle sekä Itä-Helsinkiin avattavat myymälät ehdottomasti hyvänä asiana.

Toinen ostokseni oli Nokia. Päätin turvottaa jo valmiiksi kohtuu suurta Nokiapainoa miltei puolitoistakertaiseksi. Markkina oli odottanut Nokian raportoivat parantuneista näkymistä ja kun tätä ei Q3-raportissa kuulunut, pettymys palkittiin miltei kahdenkymmenen prosentin päiväpudotuksella. Huolenaiheita supistuneesta kassasta kuului myös. Inderes käytti tilaisuuden hyväksi ja lisäsi Nokian takaisin mallisalkkuunsa, joten päätin välittömästi seurata perässä normaalia suuremmalla panostuksella. Osinkoa on näillä näkymin tulossa keväällä 19 senttiä, mikä merkitsee 4,2€ lisäyshinnallani n. 4,5%. Syklin pohjalla olevalta yhtiöltä tämä on mielestäni positiivista olettaen, että osinkoa ei tarvitse myöhemmin leikata.

Kolmas ostos oli Citycon. Seurasin muutaman viikon, kun sisäpiiriläiset tankkasivat firmaansa oikein huolella. Lisäksi hinta on päässyt valumaan vuoden pohjalukemiin. Ostohinnalleni saan karvan yli 6% osingon. Osakkeen nousuvara lienee parin vuoden tähtäimellä rajattu, mutta tämänkaltaista lappua lienee hyvä pitää salkussa joka on hieman vivun puolella. Shareville-käyttäjä Latskula (shout-out kultaspekulantille) kyseli perusteita ostolleni. Suosittelen katsomaan yhtiöillan videon, mutta lyhyesti voin todeta, että yhtiöllä on mielestäni realistinen strategia elää digitalisoituvassa markkinassa mm. haalimassa tälle vastustuskykyisiä vuokralaisia sekä hakeutumalla julkisen liikenteen solmukohtiin.

Neljäs, puskista tullut lisäys oli Asiakastieto Group. Asiakastieto on mielenkiintoinen digitalisaation aallonharjalla ratsastava firma, joka myy kaikennäköisiä jalostetun tiedon palveluita yritysten riskienhallintaan ja päätöksentekoon. Firmalla on loistava, n. 20%:n oman pääoman tuotto ja kyky investoida jatkuvasti uusiin tuotteisiin. Asiakastiedolla on edessään loistopaikka iskeä uusien voimaanastuvien säädösten (PSD2, GDPR) myötä kun tietoa tulee yhä enemmän saataville. Arvostus on vastaavasti kova. Ostohinnallani ja viime vuoden tuloksella laskettuna P/E on n. 23. Näen tuloskehitykselle kuitenkin erittäin hyvät edellytykset, joten saatan lisätä lafkaa jatkossa. Liiketoiminnan äärimmäisen hyvän skaalautuvuuden vuoksi firmalla on kyky maksaa reilu osuus tuloksesta osinkona, joten tältä vuodelta odotan kirstuuni kilahtavan rahaa noin euron per lappu mikä tekee nykykurssilla nelisen prosenttia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että osakkeen likviditeetti on kehno ja jonkun laittaessa osakkeita esim. kymmenellä tuhannella laitaan, kurssi putoaa helposti muutaman prosentin. Tällaisella pohjaongella sain itsekin lisäviipaleen. Firman Shareville-sivu on muuten poikkeuksellisen hiljainen, joten kaikki jakamaan ajatuksia ja kertomaan miksi olen mielipiteitteni kanssa täysi idiootti.

Päädyin syksyn kunniaksi myös myyntilaidalle. Putsasin salkustani Huhtamäen, jota olin omistanut vasta alle neljä kuukautta. Tämä(kin) ostos oli melko puhtaasti Inderesiltä keksitty, ja heidän lyhyen tähtäimen, 37 euron tavoitehinta täyttyi. Tämä sinäänsä ei ollut myyntipäätös. Myyntiin pistin viime kädessä siksi, että sisäpiiristä lapuista hankkiutui eroon neljä henkilöä mukaanlukien toimari puolella miljoonalla eurolla. Sanotaan, että johto voi myydä monesta syystä mutta ostaa vain yhdestä. Toisaalta en kyllä usko koko poppoolla olevan linjasaneerausta yhtä aikaa. Katsotaan, miten käy.

Salkkutasolla koko syksy on ollut yhtä turpaanottoa. YTD kirjoitushetkellä +1,76%. Ottaen huomioon että olen lappanut rahaa koko ajan lisää sisään, viimeaikainen lasku on euromääräisesti suurempi kuin alkuvuoden nousut joten olen nyt kenties omillani. Tämä on ikävä takaisku, mutta toistaiseksi en koe tehneeni mitään aivan jäätävän typeriä päätöksiä. Fingerprint Cards saattoi olla vähän kyseenalainen päätös kuten Martelan yli 12 euron lisäys. Nämä poislukien olen mielestäni tehnyt hyviä päätöksiä.

Seuraavia ostoja joudun näillä näkymin odottamaan aina palkkapäivään joka on joulukuun puolivälissä. Tällä hetkellä kiinnostavimpia kohteita ovat Hoivatilat, Nokian Renkaat sekä Restamax ja Taaleri. Myös Nordea alle kympillä on mielenkiintoinen ajatus. Raha ei kuitenkaan kasva puussa, joten ensi kerralla on tiukka päätös edessä. Joulukuussa varaa on korkeintaan kahteen lisäykseen.

Miten rakkaita lukijoitani on syksy kohdellut?

8 kommenttia:

  1. Huh huh. Ostit siis joulubonarillasi pelkkiä junk bond-firmoja. (Ja juu, Nokian credit rating kuuluu roskalainaluokkaan.)

    Mikset keskity ainoastaan laadukkaisiin investment grade blue-chip firmoihin? Svenska Handelsbanken, Reckitt Benckiser, Philip Morris ja Canadian National Railway ovat hyviä esimerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltäpä tuli napakkaa palautetta. Piti oikein tarkistaa ja niinhän se on, että Nokia on roskalainaluokkaa, vaikkakin yläluokkaista sellaista. Ilmaisen uskoni kyseisiin firmoihin paitsi sanoillani myös rahoillani ja puhun sekä onnistumisistani että epäonnistumisistani kohtuu julkisesti ja läpinäkyvästi. Arvostaisin siis asiallisempaan sävyyn tulevaa palautetta.

      "Mikset tee asiaa X" on pointtina kuollut. Yhtä hyvin voisin kysyä sinulta, mikset mene laskuvarjohyppäämään. Olettaen ettet ole käynyt, saattaisit vastata vaikka että ei ole tullut mieleen. Noh, eipä ole tullut mieleen ostaa Canadian National Railwayta. Miksi sinun innostuksesi kohdistuu em. kastin yrityksiin ja miksi pidät niitä parempina sijoituksina kuin joitain salkkuni yrityksiä? Siksikö, että Moody's antoi niiden luokitukseen enemmän a-kirjaimia ja plussia?

      Poista
    2. Verkkis: pieni suomalainen peluri. Oletko ajatellut mitä tapahtuisi kun Amazon päättää panostaa kunnolla Suomen markkinoihin? Verkkis olisi kusessa.
      Nokia: johdon ylimielisyys, kulttuuri ja seikkailut viimeisen 15v aikana kuvaavat kaiken oleellisen Nokian potentiaalista. Kerran epäonnistunut firma, aina epäonnistunut firma. Se on se yrityskulttuuri, joka merkitsee ja se ei muutu helposti.
      Citycon: pelkästään katsomalla osakemäärän kaksinkertaistumista viimeisen 4v aikana kertoo johdosta aika paljon; kasvua arvostetaan kannattavuutta enemmän. Sijoittajan kassavirranhan pitäisi mennä yritykseltä sijoittajalle, ei toisinpäin. Vertaa Cityconia vaikka ruotsalaisiin tai norjalaisiin pelureihin niin huomaat eron.
      Asiakastieto Group: aivan liian pieni pulju, joten en missään nimessä uskaltaisi sijoittaa kovalla työllä säästämiäni rahoja tähän. Se ei pysty kilpailemaan isoja firmoja vastaan.

      Kyllä luottoluokituksellakin on iso merkitys mutta mainitsemani firmat ovat hyviä esimerkkejä DGI firmoista, joista voi odottaa hyvää ja kasvavaa osinkovirtaa. Mainitsemasi osakkeet eivät ole tähän kyenneet. (ja kun puhutaan firman tuloksesta, niin historialla on tällöin merkitystä.)

      Jokainen taaplaa tyylillään, mutta minä en missään nimessä uskaltaisi laittaa senttiäkään noihin neljään mainitsemaani firmaan. En usko niiden menestymiseen seuraavan 20v aikana.

      Poista
    3. Verkkis: Pieni suomalainen peluri. Toistaiseksi. Kaikki pelurit olivat pieniä ennen kuin olivat isoja. Verkkis kestää Amazonin kilpailun, Power ja kumppanit ovat ne jotka olisivat kusessa.

      Nokia: Taidetaan nähdä eri firma. Jos meinaat että Nokia nyt on sama kuin Nokia ennen niin ehkä en halua tähän mennä sen enempää.

      Citycon: Olet oikeassa noista osakeanneista. Niillä ei pystytty luomaan omistaja-arvoa mutta eipä sitä ole tuhottukaan. Johto on kuitenkin, ettei sillä tiellä enää olla.

      Asiakastieto: Funny you should say that. Asiakastieto on perustettu 1961, vanhin edeltäjäyhtiö 1905. Vielä ei ole näkynyt sitä ylitsepääsemätöntä kilpailijaa. 5 vuotta sitten osuus Suomen luottotietomarkkinoista oli 70% eikä se siitä ainakaan vähentynyt ole. Paletissa on paljon muitakin palveluita joista esim. ESG on ilmeisesti maailman ensimmäinen laatuaan.

      Tälläinen väittely on tietenkin aivan turhaa, koska vain yksi meistä on tosiasiassa läpinäkyvä omien omistustensa suhteen.

      Poista
    4. Sijoita sina noihin verkkikseen, nokiaan, cityconiin ja asiakastietoon 100k euroa niin mina sijoitan saman summan neljaan ekassa kommentissani mainitsemaani osakkeeseen. Myynnit eivat sallittuja. Palataan asiaan 10v paasta ja katsotaan kumman salkku tuotti enemman.

      Poista
    5. No mulla ei ole just nyt 100k irtonaisena mutta Shareville-salkusta voit tarkistaa painot ja toimeksiannot. En sitoudu olemaan myymättä, mutta voidaan katsoa miten käy. Saat moraalisen voiton, jos myyn noista jotain.

      Poista
  2. Harvinaisen räväkkää ja suoraa kommenttia, mielestäni olis voinu paremmin perustella puoleen ja toiseen. Voi olla, että nuilla ulkomaisilla esimerkeillä ostaa enemmän laatua ja vakautta, mutta mikä on tuotto-odotus vrt suomiosakkeet? Onko suomalaisilla mahdollisuus suurempaan tiliin, sen näyttää vain aika. Itselläni edellä mainituista Nokiaa ja Cityconia, kumpaakaan en myy enkä lisää tämän keskustelun perusteella..

    VastaaPoista
  3. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista