perjantai 26. tammikuuta 2018

Nokiaa vivulla ja vuosibonarit

Ihan alkuun on pakko hehkuttaa vuosibonuksia. Työnantajani teki tänäkin vuonna loistotuloksen ja sitä myöten henkilöstölle kilahtaa ylimääräistä rahaa tilille. Esimieheni arvioi, että viime vuonna asetetut henkilökohtaiset tavoitteeni ovat täyttyneet sataprosenttisesti, mikä tukee kannustinbonuksia entisestään. Lopuksi täysin puskista pomo kertoi myös, että hän oli esittänyt kertapalkintoa loppuvuonna hiki päässä suorittamastani sertifikaatista. HR hyväksyi esityksen, joten kaikenkaikkiaan potti kohoaa miltei kuukausipalkan kokoiseksi. Tämä tarkoittaa, että osinkokeväälle jää hyvin shoppailuvaraa.

Sitten asiaan. Vajaa vuosi sitten sekaannuin ensi kertaa harkiten viputuotteeseen nimeltään minifutuuri. Kohde-etuutena on Telia. Em. kirjoituksessani tuskailin sitä, etten tarttunut halpaan Nokiaan sen tippuessa 3,8 euroon. Nyt Nokia on jälleen tippunut selkeästi neljän euron alle, joten päätin toimia. Ostin Nokian minifutuuria ja alustavasti tarkoitukseni on holdailla sitä vähintään vuoden.

Kaikki viputuotteet eivät tahdo soveltua holdailuun, sillä niillä saattaa olla juoksuaika tai niiden tuotto heikentyy sahausliikkeestä. Minifutuuri on siitä kiva, että se soveltuu holdaamiseen kunhan hyväksyy tietyt riskit. Ensinnäkin, ostajan pitäisi pystyä määrittämään jokin pohjahinta jonka alla osakekurssi ei voi käydä. Normaali osake on arvoton nollassa eurossa, minifutuuri vivusta riippuen jo paljon tätä ennen. Tämä johtuu siitä, että osakkeen hinnasta yleensä valtaosan rahoittaa liikkeellelaskija. Mikäli osakkeen hinta laskee rahoitussummaan asti, liikkeellelaskija myy tuotteen ja sijoittajalle jää luu käteen. Lisäksi rahoitussummasta pitää maksaa korkoa, jolloin kurssin pitää joko kiriä tai osinkojen (jotka nakertavat rahoitusosuutta) olla suuremmat kuin korko.

Kaupan speksit ovat seuraavat:
- Maksoin 1,48€ per osake
- Knock-out 2,65€
- Vipu n. 2,5
- Nokia-possa lihoi 50% pienellä panoksella
- Rahoitusosuuden korko on 3,1%

Tämä tarkoittaa käytännössä että löin vetoa siitä että kurssi ei laske 2,65€ alle missään tilanteessa. Vastaavasti saan osingot ja potentiaalisen kurssinousun 2,5-kertaisina. Olen valmis ottamaan tämän riskin, koska näkemykseni mukaan Nokiassa ei ole yli euron downsidea. Vastaavasti saan sijoitukselleni yli 12 prosentin lähtöosingon, joka ei tosin tule kassavirtana. Jos Nokian lupaukset nousevasta osingosta pitävät, tilanteeni on hyvä. Kyseessä on tuote MINILONG NOKIA BNP47.

Mainitsin aiemmin, etteivät nämä tuotteet varsinaisesti kuulu sijoitusstrategiaani. Toisaalta haluan ottaa hallittuja riskejä joissa on hyvä tuottopotentiaali, joten tartuin tähän. Pidän jatkossakin viputuotteiden osuuden salkussa pienenä, sillä mahdollisen ison laskun iskiessä liikkeellelaskija saa käytännössä realisoida salkkuni tappioita mikä ei ole mukavaa.

Leikkiikö kukaan muu näillä? Kertokaa miksi olen idiootti.

6 kommenttia:

  1. Ei leiki vielä mutta nyt alkoi kiinnostamaan. Tappioita on kyllä tullut riittävästi myös " turvallisellakin strategialla ", joten mikseipä joskus vähän leikittäisikin. Jos sen verran vinkkailet, että mistä kaivat näistä tietoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatavilla olevat minifutuurit löydät Nordnetin kautta menemällä haluamasi osakkeen sivulle (etsi haulla tai klikkaa salkustasi). Tämän jälkeen klikkaat Warrantit-välilehetä ja valitset Tuotetyypiksi Minifutuuri long.

      Nokian tapauksessa listautuu n. 15-20 eri vaihtoehtoa ja osto/myyntihinnat sekä knock-out näkyvät suoraan. Lisätietoja kuten rahoituskorko ovat liikkeellelaskijan sivuilla, johon itse olen aina löytänyt googlettamalla tuotteen nimen, esim. Ylläolevan MINILONG NOKIA BNP47.

      Mikäli et ole aiemmin puljannut vastaavilla tuotteilla, Nordnet teettää sinulla testin ennen kuin pääset käymään kauppaa. Muutenkaan en suostu sekaantumaan näihin pelkkien tekstini tietojen perusteella :)

      Poista
    2. Kiitos, älä huoli, en mä koko omaisuuttani tuonne laita :)

      Poista
  2. Jaa eipä ole tullut mietittyä, miten nuo minifutuurit toimii. Jos nyt ymmärsin oikein, niin eikö olisi parempi tehdä sama tuote itse ottamalla yksinkertaisesti sijoituslainaa? Jättää välikäsi pois.

    Esim. Nordnet superluottoa tuon 2,65 € verran 0,99 % korolla. Tällöin kurssin laskiessa tuohon, pystyt maksamaan velan pois ja menetät vain oman pääoman (vapaaehtoinen Knock-out). Tuolloin sinulla on myös mahdollisuus olla myymättä, joten "tuotteen" vapaus olisi suurempi. Ja kun knock-out on vapaaehtoinen, niin sen kanssa voi ottaa vähän enemmän riskiä, koska se ei haittaa, vaikka hinta käväisisi sentin pari alle määritellyn tason, kunhan malttaa luopua ennen kuin taso alittuu liian selvästi. Voi vaikka riskinhallinnan syistä määrittää itselleen "pakollisen" tason, jonka kohdalla on pakko myydä, vaikka +-0 taso olisikin ylempänä.

    Vai ymmärsinkö jotain väärin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaavan tuotteen voi tosiaan tehdä sijoituslainalla. Itse näen asian kuitenkin niin päin, että minifutuurilla riski on paremmin hallittu, koska siilä ei ole vuorovaikutusta muun salkun kanssa. Sijoituslainalla pelatessa on nimittäin mahdollista, että joutuisit pakon edessä myymään Nokiasi, jos vaikkapa Nordea laskisi. Knock-outista tulee siis koko salkun kattava.

      Sanoisin, että minifutuuri on hyvä keino ottaa tarkkaan määritelty riski sellaisessa tilanteessa, kun sijoittajalla on tarkahko näkemys osakkeen pohjahinnasta. En silti väitä, että se olisi yksiselitteisesti parempi kuin kuvailemasi toimintatapa.

      Poista
    2. Minifutuuria voi rullata, knock-out ei ole niin tärkeä.

      Poista