Vertaislainapalvelut ovat parin viime vuoden aikana yleistyneet reippaasti. Ainakin osasyynä lienee muiden korkosijoitusten sekä kenties osakemarkkinoidenkin nihkeä tuotto-odotus. Lainapalvelut ovat tehneet hajauttamisen helpoksi, eikä yksittäisiin lainoihin tarvitse sitoa pääomaa montaakaan euroa. Lisäksi sijoittamisen automatisointi on viety siinä määrin pitkälle, ettei välttämättä tarvitse tehdä muuta kun avata kuukausittainen raportti sähköpostista.
Avasin aiemmin Sijoitus Oy:lle tilin Fellow Financeen, mutta vedin rahat nopeasti takaisin, sillä päätinkin tehdä aggressiivisempaa osakepoimintaa. Lisäksi laiskana ihmisenä vertaislainojen kirjanpito vähän arvellutti, joten päätin odottaa ja opiskella sitäkin asiaa. Nyt tilanne on kuitenkin se, että voisin sitoa hieman pääomaa tähänkin sijoituskohteeseen.
Osakeyhtiömuoto tarjoaa äärimmäisen hyviä etuja verrattuna siihen että vertaislainoja tekisi yksityisenä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on arvioida edun kokoluokkaa pitkällä tähtäimellä.
Tuottoetu koostuu kolmesta komponentista:
1) Alhaisempi veroprosentti. Vertaislainojen tuottoa verotetaan sataprosenttisesti pääomatulona, jolloin siitä maksetaan yksityishenkilönä 30% veroa. Yrityksen läpi oikein tuloutettuna siitä maksetaan 26%.
2) Viivästetty verotus. Yritys maksaa yhteisöveroa 20% jolloin 26%:n ja 20%:n erotuksen saa tuottamaan korkoa korolle ennen kuin sitä aletaan tulouttaa omistajalle.
3) Luottotappioista saa 20% "alennuksen". EVL:n alaiset yritykset, toisin kuin yksityishenkilöt, saavat nimittäin vähentää luottotappiot tuotoistaan.
Kuinka merkittävä ero tästä tulee pitkässä juoksussa? Lasketaan.
Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa sekä Matti että Toimitusjohtaja sijoittavat 5k€ kertasummana sekä 200€/kk vertaislainoihin. Kaikki rahat sijoitetaan Fellow Financen neljän tähden lainoihin, joissa keskikorko on tällä hetkellä 13,56% ja luottotappiot 2,18% sijoitetusta pääomasta. Lähteenä yllä mainittu Fellow Financen tilastot-linkki. Henkilökohtaisella Fellow Finance-tililläni on 32 lainaa, joiden keskimääräinen laina-aika on 5,4 vuotta (65kk). Huomioin luottotappiot laskelmissani siten, että vähennän koko pääomasta joka kuukausi 0,0339% (Tämä siksi, että 100%-0,0339% on yhtä kuin 65. juuri 100%:n ja 2,18%:n erotuksesta eli 97,82%:sta. Jos joku keksii tarkemman/paremman tavan huomioida luottotappiot, kertokaa ihmeessä).
Kymmenen vuoden päästä vertaislainoihin on omasta taskusta syydetty 29k€. Matin sijoitusten arvo on nyt n. 51,2k€, Sijoitus Oy:n puolestaan n. 56,4k€ - reilun kymmenen prosentin ero. Kuukausituotto nettona verojen jälkeen on Matille n. 383€. Toimitusjohtaja sen sijaan voi nostaa tästä ikuisuuteen nettona reilut 405 euroa kuussa. Ero on päälle 17%.
Pidemmällä aikavälillä ero korostuu - mikäli samaa touhua harjoitettaisiinkin 20 vuotta, firman sijoitusten arvo olisi yli 22% suurempi ja kassavirta n. 31% kovempi.
Minulle irtoaa parin viikon päästä reipas potti käteistä kun eräs indeksilainani erääntyy. Tavoittelen niille tätä n. 10%:n vuosittaista nettotuottoa vertaislainoilla.
Tein jälleen laskelmia varten Java-sovelluksen. Sovellukset ja niiden käyttöohjeet löytyvät nykyään täältä.
Tämän blogin tarkoitus on seurata sijoitusyhtiöni toimintaa sekä kirjata muistiin ajatuksiani sijoittamisesta.
perjantai 28. lokakuuta 2016
tiistai 18. lokakuuta 2016
Nordnetin tuloskausietkojen kotiinviemiset
Kävin tänään tiistaina 18.10 Nordnetin järjestämillä tuloskausietkoilla. Esiintyjinä olivat tällä kertaa Carl-Matias Juslin Commerzbankilta sekä Sauli Vilén, Inderesin pääanalyytikko. Juslin esitteli lyhyesti Commerzbankin viputuotteita, mutta en tullut tilaisuuteen häntä varten, joten en puhu hänen esityksestään enempää. Kirjoitukseni keskittyykin siihen, mitä Vilén sanoi. Koska Vilénin é on rasittava kirjoittaa, viittaan häneen tästeden Saulina.
Sauli aloitti esityksen muistuttamalla jälleen, että osakekurssien nousu nojaa ennen kaikkea yritysten tulosparannuksiin. Arvostuskertoimet ovat sen verran korkeat ja näkymät vaisut, että ilman tulosparannuksia merkittävää nousua tuskin on tulossa. Keskuspankkien keskeistä roolia osakemarkkinoiden kehityksessä finanssikriisin jälkeen päiviteltiin myös kovasti.
Jälleen viitattiin myös historiallisen pitkään härkämarkkinaan - toisiksi pisimpään - ja muistutettiin, että muut top-5 härkämarkkinat Suezin kriisiä lukuunottamatta rysähtivät, koska talous oli jollain lailla vinoutunut. Piruina maalailtiin ainakin Trumpia, Deutsche Bankkia, Espanjaa sekä Italiaa. Keskipitkällä aikavälillä odotetaan siis kurssilaskuja, ja mainittiin että indeksisijoittamisen aloittaminen nyt ei välttämättä ole viisasta. Ajoittamisen makua, mutta menköön.
Saulin kalvoissa mainittiin myös, että laskumarkkinassa nollatuotto olisi ihan hyvä tulos, jolla perusteella osakepainon kevennys saattaisi tulla kyseeseen. Oma huomio: Eikös verotus- sekä kaupankäyntikuluperustein olisi joissain tilanteissa perusteltua ottaa tilapäisesti hieman takkiinkin sen sijaan että keventäisi?
Sitten päästiinkin mielenkiintoisiin ja positiivisiin juttuihin, nimittäin Q3:n ennusteisiin ja osakepoimintaan. Q3:lta on Saulin mukaan luvassa selviä tulosparannuksia. Tästä huolimatta osakepoiminta on hankalaa, sillä yli puolella Inderesin seuraamista osakkeista on vähennä/myy-suositus. Suurista yhtiöistä pitäisi pääasiassa pysyä erossa, sillä vaikka ne ovat kautta linjan laadukkaita, ne ovat myös täyteenhinnoiteltuja. Esimerkkeinä Sauli mainitsi ainakin Sammon, Koneen sekä Nokian Renkaat. Toisaalta Stora Ensosta puhuttiin positiiviseen sävyyn.
Nokia on Saulin mukaan muutaman vuoden sisällä takuulla arvokkaampi kuin nyt, mutta fuusion haasteet eivät välttämättä ole täysimääräisesti huomioitu. Parempia ostopaikkoja saattaa siis tulla. Q3 saattaa silti yllättää positiivisesti joskin lähinnä siksi että rima on niin matalalla. Itse tankkasin viime viikolla enkä kyllä ole myymässä. Ajoitus ei silti välttämättä ollut paras. Noh, tekevälle sattuu.
Osakepoiminnassa korostettiin siis pieniä yhtiöitä. Esimerkeiksi nousivat ainakin eQ, Martela, Innofactor sekä CapMan. Rakennusalalta mainittiin SRV. Martelan ja Innofactorin kohdalla korostettiin, että yritysten omien tavoitteiden mukaan nykykurssille laskettu 3 vuoden päähän ennustettu P/E on 3-4. Nämä tavoitteet ovat Saulin mukaan aivan saavutettavissa. Amer Sportsin alhaiselle kurssille ei pitäisi olla mitään syytä joten ostosuositusta pukkaa. Lisäksi Sauli makusteli mahdollisuudella että Amer Sportsin Q3-tulos olisi ohjeistukseen nähden yläkanttiin.
Joku kysyi Cityconista jota itse olen lisäilemässä ja Sauli oli yllättäen inan nihkeä. Hän totesi, että jos noin seitsemän prosentin osinkotuotto riittää niin antaa mennä. Bonusoptiona tosin kuulemma vielä mahdollisuus kurssinoususta, koska kiinteistömarkkinoilla on mahdollisuus ylikuumentua oikein kunnolla ja tämä saatta hetkellisesti näyttäytyä kurssissa. Toisaalta kun suhteutan tämän Saulin aiempaan kommenttiin siitä että nollatuottokin on laskumarkkinassa hyvä, niin eikö seitsemän pinnaa miinus verot ole myös aivan kelvollinen? Koska Citycon on kuitenkin hinnoiteltu jo valmiiksi alle NAVin, laskuvaraa ei pitäisi aivan valtavasti olla. Ja jos onkin, sitä paremmalta osinko maistuu kun lisäilee.
Mitä tästä jäi käteen? Harkitsen nyt Amer Sports-position avaamista sekä CapManin lisäämistä. Martelakin periaatteessa innostaa taas lisää, mutta ostin sitä tänä vuonna jo kahdesti ja se pääsi reippaan kurssinousun myötä kasvamaan salkun suurimmaksi sijoitukseksi, joten ehkei juuri nyt. Roikutin tänään Cityconin ja Hoivatilojen ostoja, huomenna voi olla neljäkin siimaa kireällä.
Nordnetin tuloskausietkoilla oli jälleen kerran maksuttomaksi tapahtumaksi hyvä tarjoilu ja hyvät esitykset. Savulohi-briewräpistä annan neljä ja puoli tähteä viidestä.
Olitko sinä paikalla? Jäikö minulta jotain oleellista kertomatta?
Mikään ylläolevista ei ollut sijoitussuositus. Toistin vain kuulemaani muutamalla omalla kommentilla.

maanantai 17. lokakuuta 2016
Rahani menivät Nigeriaan
En ole sortunut nigerialaiskirjeeseen - vai olenko? Sijoitus Oy osti hiljattain viipaleen tästä epäonnisten prinssien luvatusta maasta. Katsotaan, miten rahojeni käy.
Kyseessä on Global X:n MSCI Nigeria ETF (NGE), jota ostin $4,51 kappalehintaan.
Iskin silmäni jokin aika sitten Nigeriaan. Hinnat ovat tällä hetkellä halvat sillä Nigeria öljyvaltiona tuskailee tällä hetkellä taloutensa kanssa. ETF:n hinnasta on tänä vuonna kadonnut noin kolmannes, vaikka öljyriski on vain välillinen.
Kehittyvät markkinat ovat siinä mielessä mielenkiintoisia sijoituskohteita, että niissä keskimääräinen talouskasvu on tuplasti kehittyneitä nopeampaa. Nigerian tapauksessa vuosittainen talouskasvu on 2000-luvulla viihtynyt pääosin viiden prosentin paremmalla puolella. Nigerian on pannut merkille myös Jukka Oksaharju jo yli kaksi vuotta sitten.
Rahaston P/E ja P/B ovat vuoden 2016 ennusteilla alle 8 ja n. 1. Olen näillä kertoimilla valmis kantamaan tämänhetkiset riskit. Oman pääoman tuotto on tämän vuoden ennusteilla tyydyttävä 13,6%. Voitot jaetaan ulos vuosittain ja viime vuoden luvuilla osinkoprosentti on 6,7%. Kokonaiskulusuhde on vajaan prosentin.
Syyskuun 15. päivä Inderes osti mallisalkkuunsa Sotkamo Silveriä. Mallisalkusta kopioidut ostot ovat olleet minulle toistaiseksi salkkuni tuottavimpia sijoituksia, joten tein aika nopean ostopäätöksen tietäen, että hinta pompsahtaa nopeasti - ja niinhän se tekikin. Lapulla olisi voinut pelaillakin, sillä plussaa oli eräässä vaiheessa jo 15%, mutta päätin pitää toistaiseksi.
Kolmas hiljattainen osto oli, kun päätin lisätä Nokiaa. Nokia kyykkäsi yhteensä n. 10% Ericssonin tulosvaroituksen jälkeen. En saanut aivan pohjalta, mutta sain tiputettua keskihintaani 5 eurosta 4,84:ään. Noksuun tuntuvat monet piensijoittajatkin uskovan, sillä monet seuraamani lisäilivät myös.
Ostot rahoitettiin sillä pääomalla, joka vapautui kun luovuin surkeimmista sijoitustuotteistani. Lisää pääomaa on aivan pian vapautumassa myös kun eräs indeksilainani erääntyy. Kiikarissa on Cityconin lisääminen ja mahdollisesti Suomen Hoivatilat uutena.
Cityconista minulla oli jo ostotoimeksianto 2,15€ hintaan. Tähän melkein päästiinkin ja se olisi ollut alin taso heinäkuun puolesta välistä. Tällä kertaa ei kuitenkaan tärpännyt. Ehkäpä tällä viikolla.
Hoivatilat raketoi elokuussa alle neljästä eurosta aina lähes seitsemään euroon asti - eikä ihme, sillä H1:llä raportoitiin 0,36€ osakekohtainen tulos. Tällä laskien P/E kävi korkeimmillaankin alle kympissä. Huipulta on tultu kuitenkin alas ja perjantaina päätettiin 5,81 euroon. Tähän hintaan saatan jo ostaakin. Inderesin tavoitehinta on 6,70€ joten nousuvaraa olisi n. 15%. Alhainen 120M€ market cap toiminee myös edukseni sillä kurssinousu on minulle toissijaista. Q3 raportti on tulossa 2.11. joten peliaikaa on siihen asti.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Likvidoin surkeat sijoitustuotteeni
Blogissa oli hetki hiljaista Turkinloman vuoksi, mutta nyt on aika taas palata kirjoittelun pariin.
- Intiaan sijoittava rahasto
- "Varovainen" rahasto
- Indeksilaina
- Yrityslainarahasto
Sittemmin olen pikku hiljaa aktivoitunut sijoittamisessa enemmän ja enemmän ja pitänyt itseni kiireisenä katsomalla sijoituksissa pikemminkin eteenpäin kuin taaksepäin. Nyt kun firmankin pääoma on sidottu tuottamaan ja olen yhtiöseurannassa siinä pisteessä että odotan tuntemieni yritysten sopivia ostopaikkoja, kriittinen katseeni on kääntynyt näihin vanhoihin omistuksiini.
Käydäänpä nämä pankin hienot sijoitustuotteet kohta kohdalta läpi. Samalla kerron tarinan.
Intiaan sijoittavan rahaston sivulla verkkopankissa lukee, että hallinnointipalkkio on 0,6%. Totesin aluksi että jopas on edullista, sillä Intiaan sijoittavat ETF:t ovat kaikki kalliimpia. Haistoin palaneen käryä ja avasin avaintietoesitteen, jossa muina miehinä mainittiin juoksevien kulujen olevan 2,4%. Auts. Kirjoitin pankilleni viestin jossa kyselin, mikä oikea summa on. He soittivat paria arkipäivää myöhemmin ja puhuin pankin edustajan kanssa miltei puoli tuntia puhelimessa. Hän kertoi, että itse asiassa rahasto sijoittaa JPMorganin Intiarahastoon. Näin ollen kokonaiskulut pitää laskea yhteensä jolloin ne ovat n. 3% vuodessa. VMP. Pankkini ei ilmeisesti tuota mitään lisäarvoa, mutta kuorii silti 0,6% vuodessa. Tästä päästäänkin aasinsillalla Varovaiseen rahastoon.
Varovainen rahasto sijoittaa 80% korkoihin, 20% osakkeisiin. Rahaston sivulla lukee, että hallinnointipalkkio on 0,95% ja avaintietoesitteessä mainitaan kuluiksi reilu prosentti. Kysyinkin saman tien että maksanko näin ollen 2% vuodessa palkkioita. Vastaus oli, että tässä tapauksessa maksan avaintietoesitteen reilun prosentin. Kysyin häneltä, mistä ihmeestä voisin ilman puhelua tietää että Intiarahaston tapauksessa se menee yhdellä tavalla ja tässä toisella. Kattavaa vastausta en saanut, mutta jotenkin asiaan liittyi se, että jossain mainittiin rahaston olevan JPMorganin hallinnoima. Joka tapauksessa prosentin kustannus on mielestäni aivan törkeä varsinkin kun huomioi nykyisen korkotason ja rahaston korkopainon. Pankin edustaja mainitsi puhelimessa, että tämänikäisen kannattaisi painottaa riskisempiä sijoituksia, koska horisontti on pidempi. Kiitos tiedosta, tosin sama firma tämänkin minulle tuputti.
Indeksilainaan pitikin sitten paneutua erikseen, sillä härveli on todella erikoinen. Periaatteessa ajatus on se, että pankki on valinnut koriin kymmenen eri firman osaketta joiden se arveli pärjäävän hyvin ja tarjolla on pääomaturvattu tuote jolle on mahdollista saada arvonnousua mikäli valittujen osakkeiden kurssit nousee. Tappiota ei siis pitäisi voida tehdä, mutta lisäehdot ovat sellaiset, että ne syövät tehokkaasti parhaat tuototkin pois sillä neljälle parhaiten tuottaneesta osakkeesta arvonousuksi lasketaan 40%. Korissa neljä selvästi parhaiten tuottanutta ovat UPM-kymmene, Elisa, Kone ja Sampo jotka ovat kukin about tuplanneet kurssinsa, mutta näistähän saa vain +40% kustakin. Aivan valtavia häviäjiä ei ole, mutta Fortumista, TeliaSonerasta, YIT:stä ja SSAB:sta tulee kustakin reippaasti takkiin. Mites osingot? Tässä tuotteessa ratkaisee pelkkä osakekurssi joten pankki käärii ne vaivihkaa hihaansa. Viimeisimmän tiedon mukaan ollaan 40%:n sääntö huomioiden n. 5% plussalla. Tuottoa laskettaessa käytetään vielä "tuottokerrointa", joka on minulle 0,8 joten näyttäisi siltä että olen saamassa 4% tuoton tästä viiden vuoden holdailusta. Ihan jees paitsi että kyseisen korin osakkeet ovat tuottaneet vajaat 30% plus osingot. Pankki käärii tämän erotuksen.
Sitten on vielä tuo yrityslainarahasto. Siitä minulla ei ole pahaa sanottavaa paitsi että hallinnointi on kallis, 0,63%. Tuotto on kuitenkin positiivinen johtuen yrityslainamarkkinoiden luottoriskipreemiosta. Annualisoitu tuotto on ollut 5,2% mihin olen tyytyväinen.
Päätin välittömästi lunastaa Intia- sekä Varovainen-rahastojen osuudet. Indeksilainan eräännyttyä etsin niillekin rahoille toisen, järkevän sijoituskohteen. Yrityslainarahastoa pitää vielä miettiä, sillä se on tuottanut siinä määrin hyvin että vaihtoehtoisen tuoton pitäisi olla merkittävästi parempi jotta olisi järkeä maksaa verot välistä. Kenties olisi kannattavaa odottaa vielä 4 vuotta minkä jälkeen voisin hyödyntää hankintameno-olettamaa. Pitää laskea.
Yhteenvetona voidaan todeta, että pankkini minulle myymistä tuotteista kolme neljästä on kuraa. Olen erittäin tyytymätön pankkini toimintaan enkä aio vastaisuudessa ostaa heidän sijoitustuotteitaan. Rahaston sivulla esitetään "hallinnointipalkkiona" joku luku mutta todelliset kulut pitää osata kaivaa seuraavan napin takaa:
Nappi oikeassa koossa - sivulla, joka ei todellakaan mahdu yhdelle näytölle.
En kuitenkaan halua sanoa mitään pahaa edustajasta jonka kanssa puhuin. Hän selvästi halusi auttaa ja koin saavani asiallista palvelua. Kiitos siitä.
Mikä on surkein sijoitustuote johon sinä olet kajonnut?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)