torstai 2. maaliskuuta 2017

Lappu ylihintainen - case Hoivatilat

Suomen Hoivatilat siirtyi eilen Helsingin pörssin päälistalle ja tämän jälkeen osakkeen kurssi on noussut toissapäivän 7,94 eurosta tänään lopulta 8,96 euroon. Joku pulitti muutamasta lapusta päivällä jopa 9,12 euroa. Sharevillessä ensimmäiset hätähousut ehtivät jo myymään osuuksiaan, kun toiset taas toppuuttelivat ja käskivät holdailla. Monen muun tavoin olen harkinnut, että myisin nyt ja ostaisin halvemmalla takaisin. Viime aikoina päässäni on pyörinyt laskelmia, jotka nimimerkki Sijoitusmies ansiokkaasti konkretisoi:

"Mitä suuremmalla voitolla myy osakkeen, sitä suurempi pudotus hinnassa tarvitaan, että takaisinostolla ei tee tappiota!

Grinder90, jos ostit alunperin 6€ ja myyt 9€, niin maksat veroa 0,9€ ja efektiivinen myyntihinta on siten 8,1€. Jos ostat takaisin 7,9€, niin todellinen voittosi on 0,2€ per osake. Kannattaa miettiä onko tällainen voitto sen riskin arvoista, että menetät osinkotulot ja/tai kurssi ei laskekaan."

Kyse on siis siitä, että aina ei ole järkevää myydä osaketta, vaikka tietäisi sen olevan ylihintainen. Tämä johtuu siitä, että myymisen vuoksi joutuu verolle jonka vuoksi todellinen myyntihinta ikään kuin laskee. Esimerkissä laput myytäisiin 9€ kappalehintaan, jolloin pääomaveron 30% joutuisi maksamaan kolmen euron myyntivoitosta. Nettomyyntihinta olisi tällöin 8,1€ joten mikäli kurssi ei "normalisoidu" mutta omistajaksi halajaisi joskus vielä takaisin, pitäisi joko myöntää tehneensä turhat ja/tai huonot kaupat ja maksaa yli 8,1€ tai jäädä lopullisesti pois kelkasta.

Tämän(kin) lapun arvostusta arvioidessa kuljen melko sokeasti Inderesin tavoitehinnan perässä, ja he arvioivat tavoitehinnaksi 7,90€. Sharevillessäkin on päivitelty kyseisen yrityksen arvonmäärityksen vaikeutta, joten oman kyvyn puutteessa pidän tätä hintaa pyhänä totuutena ja näin ollen yrityksen tämänhetkisenä arvona.

Yksityishenkilö maksaa luovutusvoitoista lähtökohtaisesti edellämainitut 30%. Yrityksellä kokonaisveroprosentti on 26%, mikäli voitto jaetaan osinkoina mutta 20% mikäli pääoma jää yritykseen. Sijoitus Oy ei ole toistaiseksi osingonjakomoodissa, joten lasken verotuksen tässä 20%:n mukaan. Kymmenen prosenttiyksikköä tuntuu toki jo itsessään merkittävältä, mutta tällaisissa tapauksissa sen vaikutus on itse asiassa erittäin suuri. Otetaanpa esimerkiksi Sijoitusmiehen esimerkki jossa Grinder90 ja Sijoitus Oy myyvät Hoivatilansa pois ja vertaillaan tuloksia. Sijoitus Oy:n ostohinta on samainen 6€. Esimerkissä ei ole huomioitu kaupankäyntikuluja, koska ne ovat pienet.

Sijoitus Oy myy lappunsa 9€ hintaan ja maksaa 3 euron myyntivoitosta veroa 20% eli 60 senttiä. Nettomyyntihinta oli siis 8,40€. Mikäli kurssi kyykkäisi yrityksen "oikean arvon" tasolle 7,90 euroon, Sijoitus Oy:n veivaus tuottaisi Grinder90:n 20 sentin sijaan 50 senttiä eli kaksi ja puoli kertaa enemmän. Toinen tapa olisi ajatella, että kelkasta jäämisen riski on yksityishenkilöä pienempi, sillä riittää että kurssilaskua tapahtuisi 0,9€:n eli kymmenen prosentin sijaan vain 0,6€ eli vajaa seitsemän prosenttia.

Henkilökohtaisesti en ole myymässä vielä yhdeksällä eurolla. Hoivatilat on aivan selkeästi tulevaisuuden lappu, enkä mielelläni olisi tästä junasta vielä ulkona. Olen valmis kantamaan sen riskin, että tuotto-odotus vähän hiipuu mikäli kurssi jää tosiaankin yhdeksän euron vaakalentoon vaikkapa vuodeksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on Hoivatilojen kanssa kuitenkin riittänyt - pari viikkoa sitten madeltiin vaihteeksi 7,10 eurossa - joten ainakaan ei tule tylsää.

Mikä sitten voisi olla hyvä myyntihinta? Pidän riittävän todennäköisenä, että Hoivaa saa myöhemmin vielä yhdeksään euroon, vaikka nousua tulisi entisestään. Pörssi saattaa antaa lapulle vähän preemiota siitä hyvästä, että kiinteistöjen vuokratuotto on lukittu pitkälle tulevaisuuteen. Ala on trendin tukema. Hinnoittelen siis konservatiivisesti yläkanttiin. Mikäli myisin kympillä, nettomyyntihintani olisi 9,20€. Myyntihintani on siis alustavasti jossain 9,5-10 euron tietämillä.

Asiasta kukkaruukkuun. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että yritän kerryttää sotakassaa pörssin kireän arvostuksen vuoksi. Saldo on saatu taas heivattua mustalle, mutta yksi osake tulee uniini. Fingerprint Cards. Kurssi on valunut valumistaan, ja se on kivunnut Relaxissakin pohjoismaiden ostetuimpien top kymppiin. P/E on kirjoitushetkellä n. 7,3. Ohjeistuksen haarukan worst case scenarion mukaan vuoden 2017 tulos olisi about samaa tasoa tämän vuoden kanssa. 4,2% osinkoonkin ehtii vielä hyvin. Warren Fyffet kirjoitteli mielenkiintoisia juttuja mm. yhtiön avoimista shorteista. Pitäiskö?