tiistai 8. marraskuuta 2016

Lokakuun nousut, laskut, ostot ja myynnit

Lokakuun 26. päivä salkkuni kävi huipussaan. Fiilikset oli katossaan, kun poimimieni yritysten Q3-raportit tuottivat ilahtumisia. Viimeiset pari viikkoa onkin sitten tullut turpiin. Noh, aina ei voi voittaa. Tämän päivän myötä Q3 on osaltani taputeltu, joten ehkä on asiallista jakaa pari ajatusta.

Afrikan-seikkailujeni jälkeen päädyin tuloskausietkojen suosituksen siivittämänä lisäämään CapMania 1,20€ kappalehintaan. Firma toimitti kelpo Q3-raportin ja kurssi onkin pompsahtanut tuosta muutaman sentin ylöspäin. Eipä valittamista. Keväälle odotetaan 8 sentin osakekohtaista osinkoa, mikä tekee keskihinnalleni päälle 7,5% osinkoa. Osingon pitäisi seuraavina vuosina olla kasvujohteinen, mikä tietää hyviä tuottoja. CapMan teki Norvestiasta ostotarjouksen, jonka Inderesin mukaan pitäisi toteutuessaan parantaa osakekohtaista tulosta.

Avasin position Suomen Hoivatiloihin. Kurssi oli 6,71€:n piikistä tippunut jonkinlaiseen välikuolemaan. Sain laput 5,80 euron kappalehintaan ja ajoitus saattoi olla jopa kohtalainen, sillä lappu ampaisi pian takaisin yli kuuteen euroon. Q3 raportti oli sekin kelvollinen - 53 senttiä vaikka vuotta on vielä neljännes jäljellä. Alle 10 P/E:hen siis päästään tältä vuodelta.

Nordnet oli salkkuni viideksi suurin positio vielä lokakuun loppua kohti mentäessä. Puljusta tehtiin yllättäen ostotarjous 25% preemiolla. Positio ampaisi välittömästi toisiksi suurimmaksi omistuksekseni ja päätin laittaa osakkeet lihoiksi, sillä en uskonut että ostotarjous tuosta enää paranisi. Kokonaistuottoa kertyi n. 35%, vaikka heikentyneen kruunun vuoksi tulikin hieman takkiin.

Lisäsin myös niinikään edellisellä kerralla mainitsemaani Cityconia. Q3-tulos oli tasaisen varma ja lisäyshinnalleni saan 7% osinkotuoton. Kurssi livahti 2,15 eurosta vielä alle 2,07 euron ilmeisesti vaalien alla olevan hermoilun vuoksi. Muutaman prosentin ale olisi toki kelvannut, mutta eiköhän tämäkin kohta taas pyöri 2,3 euron korvilla. Kvartaaliosinko alkaa jo olla sitä luokkaa että sen voi vielä verojenkin jälkeen nostaa seteleinä automaatista.

Päätin tehdä kolmannen oston Martelaa vielä positiivisen tulosvaroituksen ja Q3-julkaisun välissä hintaan 9,50€. Kurssi on ollut hivenen pomppuinen hyvän Q3:n jälkeen, mutta kympin tuntumassa ollaan pyörinnyt eikä katua ole tarvinnut. Martelan osakekohtainen tulostavoite on parin-kolmen vuoden päästä sellainen, että osinkoa on varaa maksaa euron verran - osake on siis edelleen ostohinnoissa jos luottoa löytyy. Oma tilanteeni on, että Martelalla on yli 9% paino ja se on nyt selvästi suurin omistukseni. En ole toistaiseksi siis valmis lisäämään, vaikka Inderesin tavoitehinnalla kirjoitushetkellä upsidea on 15%.

Ja sitten ne huonommat tapahtumat. Nokian Q3 oli hyvin ristiriitainen kokemus, sillä vaikka tulos oli periaatteessa vahva, markkinat reagoivat erittäin voimakkaasti huonoihin näkymiin. Tankkasin heti Q3-päivänä ajatellen ettei kurssilaskua pitäisi tulla juurikaan, mikä merkitsi sitä että sain saman tien takkiin oikein kunnolla. Nokian paino on salkussa rumista luvuista huolimatta toisiksi suurin ja aion toistaiseksi katsoa sivusta, vaikka osaketta saisi tälläkin hetkellä vajaan neljän euron hintaan. Toisaalta Sharevillessä (ja mediassa yleisesti) oli selkeästi esillä se tosiasia, että piensijoittajat kahmivat tätä osaketta. Eiköhän tälläkin vielä voittoa tehdä.

Toinen ikävä yllättäjä oli Novo Nordisk. Alentuneiden kasvunäkymien ansiosta Q3-raportin jälkeen on tullut takapakkia parikymmentä prosenttia. Totean muun internetin tavoin, että yhtiö näyttää menettäneen kasvuyhtiön arvostuksen. Päätin kasvattaa positiotani kuitenkin dipissä hieman, sillä kyseessä on kuitenkin laadukas yhtiö hyvällä toimialalla. Sharevillen top-käyttäjät olivat myös kovasti ostilaidalla. Osinkojen "kaksinkertainen" verotus tietenkin kismittää yhä. Rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että lisäys oli myös hieman tunnepohjainen. Noh, aina voi toivoa.

Päädyin vihdoin avaamaan position myös Amer Sportsissa 24,38€:n kappalehintaan. Olen seurannut kurssikehitystä viime kirjoituksesta lähtien ja uskon pohjan olevan tässä. Tämän vuoden P/E on luokkaa 19 ostohinnallani ja Inderes näkee yhtiössä määrin potentiaalia, että pitää Ameria edelleen Top 3- listallaan. Kasvunäkymiä on ja osinkoa pitäisi kilahtaa n. 2,5% edestä. Jäämme seuraamaan.

Loppuvuodelle olen miettinyt alustavaa sotasuunnitelmaa:

Comptelin lisääminen voisi lyhyellä tähtäimellä olla ajankohtaista. Kesä-elokuun hypetyksen ja solmittujen kauppojen jäljiltä tullut yli euron kurssinousu on vain lämmin muisto, sillä takapakkia on tullut tästä noin puolet. Mutta niinhän se on kun yrityksen P/E huitelee yli kolmenkymmenen. Olin jo sormi liipasimella, sillä 2,00€ olisi ollut hyväksyttävä lisäyshinta. Tämä ei ainakaan vaalien alla vielä aivan toteutunut. Päivän hintaan Inderes arpoo upsideksi vajaat 24%.

Inderes avasi position Innofactorissa. Inderesin ostot ovat minulle - kuten monelle muullekin - välitön ostosignaali mutta tällä kertaa en ollut koneella kun kaupat tehtiin joten jäin kyydistä kun kurssi pompsahti kahdeksan prosenttia. Kokemus kuitenkin sanoo, että kovin kiima ehtii vielä kadota joten jään odottamaan. Alle 1,1 eurolla voi jo ostaa. Inderesin pojat maksoivat 1,07.

Olen koittanut hakea inspiraatiota Sharevillen Top-ostoksista. Suomalaisten kärjestä omistan nyt viittä enkä voi em. Innofactoria lukuunottamatta sanoa muiden erityisesti kiinnostavan. Kolmessa omistuksistani puolestaan ollaan myyntilaidalla (Metsä Board, Stora Enso, Nordea), mutta katson että nyt ei olla sellaisissa hinnoissa missä kannattaisi vielä myydä. Muiden maiden kärjessä ei myöskään ole mitään joka sytyttäisi.

Millainen Q3 sinulla oli? Entä mikä osake sinulla on joulun toivelistalla?

3 kommenttia:

  1. Miksi luotat noin paljon Inderesiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska heillä on paitsi uskottavuutta ( http://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/inderes-niitti-menestysta-analyytikkovertailussa-6553472 ) myös track recordia ( https://www.inderes.fi/inderes-mallisalkku ).

      Poista
  2. Amer Sports on minullakin ostoslistalla, entuudestaan en sitä omista. USA:sta VFC, sitä onkin jo salkussa jonkin verran. Seurannassa mm. Bank of Nova Scotia, Nike, Brown-Forman

    VastaaPoista