tiistai 25. huhtikuuta 2017

Käteistä, vipua, Zeeland sekä tuloskausietkot

Päätös käteispossan kasvattamisesta on pitänyt melko hyvin. Olen onnistunut kestämään käteisen polttelun siitäkin huolimatta, että osinkokiima käy kiivaimmillaan. Käteisen kertymistä on palkkapäivien, osinkojen ja perussaituuden lisäksi tukenut Comptelin ja Zeeland Familyn myynnit.

Niinhän siinä kävi, että Nokia sai Comptelin ostettua. Täytyy nostaa hattua nerokkaasti asetetusta ostohinnasta. Nokia sai ostotarjouksellaan kasaan n. 88% kaikista osakkeista, mikä käytännössä merkitsi että 90%:n rajakin menee rikki. Nokia ei siis maksanut kenties senttiäkään liikaa per osake. Vähän toki harmitti koska isompikin potti olisi kelvannut, mutta pokkasin silti oivalliset tuotot. Sijoitus Oy:n salkkuun kuittasin rahat, mutta henkilökohtaiseen salkkuuni ostin Comptel-rahoilla Nokiaa.

Päätin viimein sekaantua viputuotteisiin ostamalla Telian minifutuuria. Minifutuuri on viputuote, jossa ostat "fyysisesti" jotain kohde-etuutta siten että maksat jonkin osuuden hinnasta ja liikkeellelaskija lainaa loput rahat. Saat tällöin vipuvaikutusta, sillä altistut kurssimuutoksille täysmääräisesti vaikka panos per osake on vain jokin osuus osakkeen todellisesta hinnasta. Minifutuuriin liittyy myös riski koko sijoituksen menettämisestä. Tuotteella on knock out-taso, eli taso jolla liikkeellelaskija pakkomyy tuotteen saadakseen rahoitusosuutensa takaisin. Tuotetta valittaessa tulee siis arvioida, kuinka paljon downsidea kurssilla on, sillä heittelyä knock out-tason alle ei sallita. Rahoitusosuudesta joutuu luonnollisesti maksamaan myös korkoa liikkeellelaskijalle. Tätä korkoa kumoaa osakkeelle maksettava osinko, joka pikku hiljaa nakertaa rahoitusosuutta pois mikäli se on korkoa isompi.

Maksoin Telian minifutuureistani kuluineen 14,81 SEK kappale. Minifutuurieni rahoitusosuus on tällä hetkellä 22,04 SEK. 36,72 SEK:n nykykurssilla vipuvaikutukseni on 36,72 / ( 36,72 - 22,04 ) = 2,50. Toisin sanoen jos Telian kurssi nousisi 1 SEK:n, nousu olisi osakkeelle 1/36,72 = 2,72% mutta minifutuurilleni 1 / ( 36,72 - 22,04 ) = 6,81%. Nordnetillä on tarjota Telian minifutuureja vino pino. Puntaroin hetken aikaa vielä tykimpää vipua, mutta knock out-hinta olisi kohonnut seuraavaksi 27 SEK tasolle, enkä uskaltanut lähteä leikkiin. Tällä hetkellä alastulovaraa on noin 40%.

Rahoitusosuus on siis n. 22 SEK. Maksan liikkeellelaskijalle tästä 3,5% vuosikorkoa eli n. 0,77 SEK. Tälle vuodelle Telialta on tulossa vielä 1 SEK osinkoja ja lähivuosille Inderes ennustaa 2 SEK+ osinkoja. Olen siis melko varma että mikäli Telian osingonmaksukyky säilyy vähintään entisellään, en ainakaan pääse tekemään tällä sijoituksella turskaa. Osinkojen verotuksesta ei ole tietoa, mutta äkkiseltään kuvittelisin että lähdevero 15% ainakin menee.

En luultavasti lähde hirveästi pelailemaan viputuotteilla jatkossa. Alun perin ajatukseni heräsi Nokian kurssin ollessa kyykyssä. Ostin Nokiaa aivan pohjilta (3,796€) marraskuussa ja harkitsin minifutuuriakin, mutta tuolloin ei ollut munaa tarttua diiliin. Nyt koin että Telian kanssa downside on riittävän rajattu ja osinko tarpeeksi suuri jotta voin pistää vähän kiinni. Minifutuuri ei kuitenkaan sovi pitkän aikavälin strategiaani, koska se ei tuota kassavirtaa.

Zeeland Family antoi räjähtävän startin omistamieni yhtiöiden tuloskaudelle aikaistamalla Q1-raporttiaan, tuottamalla erittäin vahvan tuloksen ja nostamalla ohjeistustaan. Kurssi kiitti ja raporttipäivänä nähtiin yli 40%:n kurssinousu. Edellisenä päivänä oli myös tullun n. 10%:n nousu. Myin koko positioni pois 5,22€ kappalehintaan arvioituani kurssireaktiota ylimitoitetuksi. Tämä taisi olla hätiköityä. Indereskin nosti tavoitehinnan 5,60 euroon. Kurssi on sittemmin palannut viiden euron pintaan. Nettomyyntihintani oli n. 4,8€ ja saatan ostaa laput takaisin, mikäli kurssi painuu tuon alle. Mikäli ei, olen riittävän tyytyväinen kasvaneeseen käteispossaan.

Tänään oli myös Nordnetin tuloskausietkot. Valitettavasti en poikkeuksellisesti ehtinyt käydä paikan päällä sillä minulla oli muuta menoa sovittuna. Katsoin kuitenkin tallenteen jälkikäteen. Tilaisuudessa oli puhumassa Matias Juslin Commerzbankilta ja Inderesiltä Sauli Vilén. Juslin puhui viputuotteista osana salkkua. Tämä esitys oli tainnut olla tuloskausietkoilla aiemminkin, joten päätin skipata tällä kertaa. Kyseinen esitys taitaa olla se, josta alun perin opin viputuotteista, joten suosittelen ilman muuta.

Sauli puhui esityksessään ensin makrosta. Teollisuuden luvut ovat olleet lupaavia. Tuloskauden alkukin on ollu lupaava. Sauli kuitenkin varoitteli edelleen poliittisista riskeistä sekä kireistä arvostustasoista. Nyt on kuulemma väärä aika olla indeksisijoittaja. Osakepoiminta on kuitenkin edelleen voimissaan. Menkäämme siis suoraan osaketärppeihin.

Sauli esitti ensimmäisenä keissinä Nokian. Nokia on Saulin mukaan pidemmän aikavälin keissi jonka operatiivinen pohja on käsillä. Kurssipohjat lienevät kuitenkin jo historiaa. Kilpailuasetelma on suotuisa Ericssonin ollessa kriisissä ja Huawein keskittyessä nyt kannattavuuteen. Ensi vuoden ennusteilla P/E olisi n. 15.

Toiseksi tärpiksi Sauli nosti Rapalan. Sauli vakuutti tuntevansa yhtiön hyvin tarkkaan ja on kovin vakuuttunut yrityksen uudesta strategiasta. Rapala on hänen mukaansa laatuyritys ja downsiden pitäisi matalasta arvostuksesta johtuen olla paljon pienempi kuin upsiden mikäli strategia puree. Kilpailuetuen pitäisi olla erittäin vahvat. Sauli mainitsi myös, että Rapalaa harkitaan tällä hetkellä vakavasti Inderesin mallisalkkuun.

Kolmantena Sauli puhui Teliasta. Markkinat liiottelevat hänen mukaansa Euraasian riskejä, joiden poistuessa arvostusero verrokkeihin purkautuu. Lisäksi kruunu on Saulin mukaan turhan halpa, joten kruunumääräisenä ostamisen pitäisi hänen mukaansa olla kannattavaa.

Finanssisektorilla menee nyt vahvasti ja Sauli nosti sieltä esiin Taalerin, joka on sektorin yrityksistä tulosperusteisesti halvin. Taalerin osien summa on Saulin mukaan selvästi enemmän kuin kurssi ja hän pitää Garantian myyntiä todennäköisenä. Tällöin piilevä arvo saataisiin purettua ulos.

Sijoitus Oy omistaa tärpeistä kaikki paitsi Rapalaa. Olen jo jonkin aikaa tuumaillut tämän ostamista. Muistan Saulin kertoneen, että hän omistaa Rapalaa henkilökohtaisesti. Rapala jakaa osingonkin kahdesti vuodessa joten lokakuun satsiin ehtii vielä hyvin mukaan. Laskeskelin myös, että tavanomaisen kokoisen position avaaminen ei tekisi käteiskassaankaan poskettoman kokoista lovea. Pannaan harkintaan.

Sauli puhui lopuksi vielä mallisalkusta. Mallisalkun käteispaino on nyt 32%. Tämä ei hänen mukaansa ole suinkaan liikaa, sillä Helsingin pörssin arvostus on tiukka ja he ostavat vain, mikäli katsovat tuotto-odotuksen olevan vähintään 20% lähivuosille. Tämänkaltaiset kommentit ovat nimen omaan se syy, miksi itsekin tällä hetkellä pyrin kokoamaan käteistä.

1 kommentti:

  1. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista