torstai 15. heinäkuuta 2021

Kesä ja käteiset - sataset paukkuivat taas

Talvi, kevät ja hyvä pätkä kesääkin on vierähtänyt sitten viime kirjoituksen. Viime kirjoituksessa mainitsin, että 300k€ nettovarallisuus meni rikki. Ja nyt, puoli vuotta myöhemmin, pörssijuhlien ja perinnön ansiosta, nettovarallisuus meni yli neljänsadan tuhannen niin että heilahti. Netto-ostojakin olen edelleen jatkanut, mutten erityisen aggressiivisesti. Perataanpa.

Perintö

Viime kirjoituksessani puhuin mahdollisesti tulevasta perintöriidasta ja niinhän siinä kävi, että leski (joka siis EI ole äitini) halusi ottaa erää. Käynnistyi siis pesänselvitys/pesänjako-operaatio. Käytimme lakimieheni kanssa huomattavan määrän aikaa isän avioliittoon liittyvien asioiden penkomiseen sekä kaikenlaisten dokumenttien hankkimiseen viranomaisilta. Kieli poskella voisi sanoa, että tulin myös opiskelleeksi perintölain asiantuntijaksi.

Kävi ilmi, että leski oli tahallaan piilotellut avainasioita ja sain lähipiiristä erittäin hyvän henkilötodistajan. Näin ollen leski päätti luovuttaa pääsiäisen korvilla. Leski oli aiemmin anellut että tulisin vastaan joten hyvää hyvyyttäni (oikeastaan v*ttuillakseni) olin tullut vastaan viidestä kympistä 48%:iin. Ja sen verran sain. Asuntokaupat tehtiin. 

Koska leskellä oli erittäin kova kiire muuttaa, suostuin asunnon myyntiin alihintaan. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita, sanotaan. Perintöä tuli kaikkiaan noin 85k€ miinus asianajokulut sekä perintövero. Ei vienyt ryysyistä rikkauksiin koska en kulkenut ryysyissä enkä vielä rikaskaan ole mutta ihan hyvä buustihan siitä tuli. En elä muutenkaan olettaen saavani perintöä eli toisten rahoja ikinä ansiotta euroakaan. Mieluummin oisin pitänyt faijaa nurkissa vielä vuosikymmenen tai kaksi.

Pörssi

Osakemarkkinoilla pirskeet ovat jatkuneet rattoisasti. Sijoitus Oy:n osakesalkku on +23,08% YTD. Sairasta menoa. Tänään on vuoden seitsemäs palkkapäivä mutta tilanne on se, että tänä vuonna salkkuni on tuottanut euromääräisesti enemmän kuin mitä olen saanut liksaa. Arvostukset ovat aika kovat ja tilillä on kuusinumeroinen summa käteistä. What do?

Osakekaupat

Tammikuussa myin puolet (240 kpl) Revenioistani pois, koska koin turhan hintavaksi. Peesasin Inderesiä. Tulipahan kalliiksi! Reve on nyt 30% eli 15€/kpl kalliimpi joten onnistuin tärväämään n. 3600€ tähän mennessä.

Ostoja tehty seuraavasti:

Citycon 300+400+300 @ 7,79€ & 7,24€ & 7,25€
Nordea 300 @ 7,751€
Fondia 264 + 300 @ 7,46€ & 7,48€
Enento 60 @ 34€
OmaSP 200+200 @ 12,95€ & 12,30€
Sampo 70 @ 38,14€

Nettomyynnit siis 11.810€ ja ostot 23.756€. Osinkoja on tänä vuonna tullut bruttona tähän mennessä hieman päälle 7k€, joten netto-ostot ovat tosiasiassa olleet melko vähäiset, noin 5k€. Tai no, tulevat verot huomioiden vielä vähemmän.

Cityconin tankkailua olen jatkanut koska kaikesta huolimatta uskon että ostarit jatkavat porskuttamista ja firma on nyt kommunikoinut laajentavansa asuinkiinteistöjen puolelle. Asuinkiinteistöistä puheen ollen olen harkinnut Ovaroiden lisäämistä jossain vaiheessa. Vuokrausaste on hyvä ja portfolion siivous etenee mukavasti, mutta kurssi laahaa. Tähän junaan olisi varmaan hyvä panostaa lisää ennen kuin tulos kääntyy.

Nordea on tehnyt kurssissaan väkevän comebackin. Sain vielä viimeisen oston sisään houkuttelevaan hintaan, ja olen tällä hetkellä tyytyväinen possan kokoon. Salkun suurin omistus. Syksyllä tulee tuplaosinko ja uskon että vuoden 2020 kolmenkymmenen yhdeksän sentin osinkoon tullaan näkemään tulevina vuosina merkittävää nousua kohti aiempia tasoja ja niiden ohi. Q1:llä EPSiä tuli jo 19 sentin verran mikä on hyvä parannus aiemman vuoden 11 senttiin verrattuna. Omien ostoistakin on ollut puhetta, mutta saa nähdä toteutuuko.

Fondiaa olen tankannut kunnolla tänä vuonna varsinkin verrattuna sen aiempaan painoon salkussa. Ennen maaliskuuta niitä löytyi salkusta hikiset 36 kappaletta, jotka sain kahmittua IPOsta neljä yli vuotta sitten. Firmalla on ollut sisäisiä haasteita jo hetken aikaa, mutta on silti alallaan uskottava haastaja ja päätin sitä mukaa hypätä kunnolla tähänkin kyytiin.

Enentoa lisäsin myös hieman. Edellisestä tankkauksesta olikin ehtinyt jo kulua puolitoista vuotta. Hinta oli makuuni hieman kallis, mutta luottotietobisneksessä uskon olevan hyvää kasvualustaa. Enento on määrätietoisesti laajentanut pohjoismaihin yritysostoilla ja niiden sulattelu näyttää olevan hyvin käynnissä.

OmaSP ostoja olen jatkanut tänä vuonna, koska olen ollut tyytyväinen firman tekemiseen. Inderesin 2021 ennusteilla P/E on noin 11, P/B 1 ja tuloskasvuennuste on jatkossakin 10% per vuosi. Kyllä kiitos.

Sampoa lisäsin myös hieman. Inderes antaa sille tavoitehinnaksi 44€ ja näen että alle neljällä kympillä ollaan ostohinnoissa. Jatkossa Sammosta pitäisi tulla turvallista, tulosperusteista osinkoa noin kahden euron luokkaa per vuosi. Lisäksi Nordea-irtaantumisesta on tulossa kertaluontoinen, Inderesin mukaan noin 5-6 euron suuruinen lisäosinko. Nykyomistuksella (500 kpl) tietäisi siis bruttona noin tuhannen euron vuotuista osinkovirtaa. Kelpailee.


Millainen vaurastumisen vuosi sinulla on ollut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti