torstai 28. heinäkuuta 2016

Omistan Kiinaa ja Venäjää

Salkussani on muutaman prosentin siivut seuraavia arvopapereita:

AMUNDI ETF MSCI CHINA UCITS ETF
iShares MSCI Russia Capped ETF

Olisin halunnut keväällä ostaa ulkomaisia osakkeita, mutta en ole erityisen kiinnostunut seuraamaan ulkomaisia yhtiöitä eikä ulkomaisten yhtiöiden seuraaminen istu läheskään yhtä hyvin sijoitusstrategiaani kuin kotimaisten seuraaminen.

Huhtikuussa mielenkiintoni heräsi tämän kuvaajan myötä. Tietyillä mailla oli kovin alhainen P/E sekä CAPE (Shillerin P/E) joka kuvaa arvopaperin nykyhintaa suhteutettuna sen viimeisen kymmenen vuoden inflaatiokorjattuun tuottoon. Asiaa tutkittuani törmäsin myös Star Capitalin vastaavaan sivuun, joka vahvisti käsitystäni osakemarkkinoiden suhteellisista hinnoista.

Shillerin P/E-luku on siitä mielenkiintoinen, että sitä käyttäen olisi pystynyt ajoittamaan aikuisikäni ainoan hetken jolloin S&P 500-indeksiä olisi saanut alle historiallisen keskihinnan. Perinteisen P/E-luvun tuijottaminen olisi tuolloin ohjannut myyntilaidalle, sillä se kävi noihin aikoihin kaikkien aikojen ennätyksissään. Tämä johtuu siitä, että tuona aikana yritysten tulokset tosiaan sukelsivat. Maailmanloppu ei kuitenkaan taaskaan koittanut ja tulokset elpyivät.

Tällä hetkellä CAPE pyörii taas sellaisissa luvuissa, joilta ainakin ennen 2000-lukua on romahdettu melko väkivaltaisestikin maan pintaan. Nollakorot ovat kenties osasyyllisiä kurssinousuun joka saattaa jatkua vielä jonkin aikaakin, mutta osinkosijoittajana en ole valmis laittamaan rahaa indeksiin, joka tuottaisi sekä CAPElla että P/E:llä laskettuna alle 4% vuodessa jos koko tulos jaettaisiin ulos.

Kiinassa ja Venäjällä tilanne on hieman eri. Venäjän CAPE oli kesäkuun lopussa 4,9. Ensimmäinen päähän pälkähtävä selitys on, että se johtuu siitä että Venäjä on auttamatta banaanitasavalta. Öljyn hinta on pohjamudissa, mistä syystä tuotot ovat laskeneet. CAPEN aikajaksolla, viimeisen 10 vuoden aikana, öljyn hinta on ollut merkittävästi nykyistä korkeammalla. Jos ja kun hinta elpyy, kovaa tulostakin on lupa odottaa. ETF:n painosta noin puolet on energiassa ja viidennes finanssisektorilla.

Kiinan CAPE on hieman korkeampi 12,4. Tuotto-odotus on kuitenkin kohtuullinen 8%. Kun lisäksi huomioidaan se, että Kiina yltänee kaikesta huolimatta vielä moniksi vuosiksi talouskasvuun, josta kylmä pohjola saa olla kateellinen, minulla on tähänkin ostokseen kova luotto.

Star Capitalin sivuilta inspiraatiota hakeneena minulla on kiinnostusta seuraaviinkin maihin: Puola, Brasilia sekä Tšekki. Kahteen ensimmäiseen on valmis ETF-tuotekin. Kaikkien CAPE pyörii kahdeksan päällä. En ole vielä saanut aikaiseksi ostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti